Hoikkalaisuus ja DNA

Mikä DNA?

Meillä jokaisella on DNA, joka tulee sanasta deoksiribonukleiinihappo. Melkoinen sanahirviö, eikö? Käytännössä DNA sisältää geneettisen materiaalin, meidän perimämme, jonka olemme saaneet vanhemmiltamme ja jonka siirrämme edelleen lapsillemme. Yhdessä ympäristövaikutusten ja sattuman kanssa se määrittää, millaisia me olemme; se vaikuttaa silmien värin, pituuden tai jopa älykkyyden kaltaisiin piirteisiin. 

Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että DNA-sukututkimuksen tuloksista ei voi päätellä näitä ominaisuuksia. Esimerkiksi älykkyyden kannalta on merkittävää useiden eri geenien yhteisvaikutus, ympäristöstä ja sattumasta puhumattakaan. On sattumanvaraista, mitkä geenit perimme vanhemmiltamme, ja millaisen kokonaisuuden ne muodostavat. Lisäksi meillä kaikilla on iso joukko geenejä, jotka oikeissa olosuhteissa antaisivat meille tyystin erilaisia piirteitä. Ne eivät kuitenkaan syystä tai toisesta hallitsevia, vaan voivat välittyä näkymättöminä sukupolvienkin yli. Tämä osaltaan selittää, miksi kahdella yksilöllä voi olla jälkeläisiä, joilla voi olla jokin iso- tai esivanhemmalta peritty ominaisuus, jota ei kuitenkaan vanhemmilta löydy. Kokonaisuus on monimutkainen ja hankala; ajatella, että ihmisen koko perimä on selvitetty ensimmäisen kerran vasta vuonna 2003! Kertauksen vuoksi: DNA-sukututkimuksen tuloksista ei siis voi päätellä kenenkään älykkyyttä tai muita piirteitä.

DNA-sukututkimus täydentää sukututkijan työkalupakkia

Sukututkimuksen välineenä DNA:n kartoittaminen on toimiva keino, kunhan muistetaan, että sen tulokset ovat suuntaa antavia, eivätkä ne korvaa perinteistä sukututkimusta, vaan ainoastaan täydentävät sitä. Tiedämme, että ihan jokainen kantaa geeneissään tietoa esivanhemmistaan. Lapsi perii aina geeninsä biologisilta vanhemmiltaan, sattumanvaraisesti puoliksi kummaltakin. DNA-sukututkimuksen mahdollistaa kaksi poikkeusta geenien sattumanvaraiseen periytymiseen; poika saa aina Y-kromosomin isältään. Lapsi, tyttö tai poika, perii puolestaan aina mitokondrioiksi kutsutut solunosat äidiltään. Y-kromosomin avulla on madollista selvittää, kuka on miehen isä, isänisä, isänisänisä, ja niin edelleen. Mitokondrioiden DNA:n perusteella taas on mahdollista selvittää, kuka on lapsen äiti, äidinäiti, äidinäidinäiti, ja niin edelleen. Valitettavasti naiselta ei voi selvittää hänen isälinjaansa, koska he eivät peri Y-kromosomia. 

DNA-sukututkimus edellyttää kuitenkin vielä yhtä asiaa. Geenien kopioitumisessa vanhemmalta lapselle tapahtuu sattumanvaraisesti pieniä virheitä, mutaatioita. Kun lapsi saa mutaation, hän välittää sen edelleen jälkipolvilleen. Tällä tavoin ihmiskunnan eri sukuhaarat ("klaanit" eli haploryhmät) on kyetty tunnistamaan. Mutaatioista on päätelty, milloin kyseinen klaani syntyi ja kuinka monta sukupolvea sen ja muiden sukuhaarojen viimeinen yhteinen esivanhempi on elänyt. Näiden tietojen yhdistäminen historiantutkimukseen on mahdollistanut eri klaanien vaellusreittien tunnistamisen. Tämä onkin kaikkein oleellisin tieto, joka DNA-sukututkimuksesta saadaan; mitä reittiä esivanhempamme ovat kulkeneet Afrikan alkukodista Suomeen Rovaniemen korkeudelle. Saatava tieto on kuitenkin tilastollista, ja sen tarkkuudesta on mahdotonta saada täydellistä varmuutta, koska DNA-sukututkimus yltää paljon kirkonkirjoja pidemmälle. Tästä syystä se soveltuu lähinnä suuripiirteiseen kuvailuun, etäisten "serkkujen" etsimiseen ja ylipäätään täydentäväksi keinoksi sukututkijan työkalupakkiin.

Hoikkalaiset tulevat Niilon klaanista

Hoikan Sukuseuran tehtävänä on Hoikka-suvun vaiheita ja historiaa että vaalia suvun traditioita ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta suvun jäsenten keskuudessa. Tässä on monessakin mielessä onnistuttu. Uskomattoman suuressa roolissa näiden perustehtävien hoitamisessa ovat olleet esimerkiksi kolmivuotiset sukukokoukset ja laaja kirjallinen sukututkimustyö. Tiedämme suomalaisittainkin erittäin hyvin, mistä tulemme ja millaiset yhteiset juuremme ovat peräisin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö modernin maailman keinot tarjoaisi meille uusia keinoja selvittää juuriamme ja alkuperää entistäkin laajemmin. 

Meidän haploryhmämme on luultavasti N-M231, eli tuttavallisemmin voidaan puhua 'Niilon klaanista'.

Toimikaudella 2020-23 ryhdyimme toden teolla toimeen. Hallitus teetätti testin eräällä sukulinjaan suoraan kuuluvalla jäsenellä, ja sukuseuran jäseniä tiedotettiin asiasta Sukuviirissä 2/2022. Selvityksestä ilmeni, että meidän haploryhmämme on luultavasti N-M231, eli tuttavallisemmin voidaan puhua "Niilon klaanista". On esitetty, että karkeasti arvioiden noin 60 % Suomen miehistä kuuluu tähän ryhmään, eli kyseessä on meidän mittapuullamme yleinen haploryhmä, erityisesti Itä-Suomessa. Toisaalta N-haploryhmä puuttuu esimerkiksi Amerikan alkuperäisväestöltä, ja eteläisellä pallonpuoliskollakin se on huomattavasti harvinaisempi kuin Pohjois-Euraasiassa.

Vitsikkäästi esi-isistämme voitaisi puhua "mammutinmetsästäjinä". Heidän matkansa Suomeen on ollut pitkä; alun perin haploryhmä syntyi todennäköisesti Kaakkois-Aasiassa noin 15 000–20 000 vuotta sitten. Sieltä klaanimme edustajat ovat levittäytyneet vastapäivään nykyisen Mongolian ja Pohjois-Kiinan kautta Siperiaan ja Venäjälle, ja lopulta aina Koillis-Eurooppaan ja Suomeen asti. Kilpaileva, joskin vähemmän suosiota saanut näkemys on, että haploryhmän edustajat eivät ole kulkeneet Kiinaan asti itään, vaan mutaatio on syntynyt lännempänä, jolloin Suomeen liikkuneiden esi-isiemme reitti olisi ollut eteläisempi.

Eteläisen vaellusreitin teoriaa selittää se, että geenimutaatiota on tavattu myös esimerkiksi Kaakkois-Aasiasta, Nepalista, Lähi-idästä ja Etelä-Euroopasta. On kuitenkin hyvä huomata, että suurimmat esiintyvyydet on havaittu pohjoiseurooppalaisilla suomensukuisten ja balttialaisten kansojen keskuudessa. Tämä onkin erinomainen esimerkki siitä, miksi DNA-sukututkimus on ennen muuta täydentävä keino – pohjimmiltaan se perustuu vahvasti todennäköisyyksiin, arvioihin ja monitieteiseen tutkimukseen. On kuitenkin todettava, että ajatus esi-isistämme mammutteja metsästämässä on todella kutkuttava.

Tekstin yhteydessä esitetty kuva kertoo N-haploryhmän levittäytymisestä, ja on lähtöisin Wikimedia Commons -tietokannasta. Muita tekstissä käytettyjä lähteitä ovat Joni Niemisen teksti Sukuviirissä 1/2022 ("Me hoikkalaisetko mammutinmetsästäjiä? Katsaus DNA-sukututkimukseen") ja Ahti Kurrin DNA-kotisivut (<https://www.kurrinsuku.net/3>).